Asiakastarina: Tietoturva on jatkuvaa työtä – Keitele Groupin tarina henkilöstön kouluttamisesta

Keitele Group on perheomisteinen yritys, joka on kasvanut yhdeksi Suomen suurimmista mekaanisen puunjalostuksen toimijoista ja maan suurimmaksi puutuotteiden valmistajaksi. Isossa, kansainvälisesti toimivassa yrityksessä tietoturvaan suhtaudutaan vakavasti. Konsernin tietohallintopäällikkö Veli Matti Häkkinen kertoo, että tietoturvan merkitys on kasvanut entisestään digitalisaation ja verkottuneen maailman myötä. Tietoturvan hallinta on muuttunut yhä vaativammaksi, ja se vaatii jatkuvaa panostusta.

Tietoturva modernin liiketoiminnan tukena

Maailman verkottuminen on tuonut mukanaan uusia uhkia, jotka eivät ole enää riippuvaisia fyysisestä sijainnista. “Riskien määrä on kasvanut ja tilanne on pahentunut koko ajan”, Häkkinen toteaa ja nostaa esiin erityisesti tekoälyn kehityksen vaikutuksen. Huijauksista on tullut entistä vakuuttavampia ja vaikeammin havaittavia.

Näihin kasvaviin uhkiin Keitele Group vastaa teknisillä ratkaisuilla kuten tarkalla pääsyn rajoittamisella sekä säännöllisellä koulutuksella. Häkkinen on mielissään lainsäädännön asettamista vaatimuksista yrityksille tietoturvan suhteen: “Nykyisin myös tietoturvaan liittyvät lait asettavat yrityksille vaatimuksensa – ja hyvä niin”, Häkkinen toteaa.

Henkilöstön koulutus avainasemassa

Keitele Group panostaa henkilöstönsä tietoturva- ja tietosuojaosaamiseen koulutusten avulla. Vuonna 2024 koulutuksiin osallistui noin 200 työntekijää, ja yritys suunnittelee jo jatkokoulutuksia vuodelle 2025.

Koulutukset ovat olleet erittäin hyödyllisiä ja ne ovat onnistuneet herättelemään erityisesti peruskäyttäjiä tietoturvan tärkeyteen: “Tätä koulutukselta haettiinkin”, Häkkinen kertoo. Koulutukset ovat osoittautuneet toimiviksi erityisesti niiden joustavuuden ansiosta – jokainen työntekijä voi suorittaa ne itselleen sopivana ajankohtana.


Koulutuksista valveutuneisuutta tietoturvaan

Erityisen onnistuneeksi on koettu koulutusten vaikeustaso. “Palaute on osoittanut, että koulutukset ovat juuri sopivalla tasolla: ne eivät ole liian yksinkertaisia eivätkä liian monimutkaisia”, tietohallintopäällikkö toteaa. Vaikka osallistuminen koulutuksiin oli yleisesti hyvällä tasolla, hän kertoo kiinnostavasta havainnosta. “Vaikka koulutusaktiivisuus oli hyvä, on joukossa kuitenkin pieni määrä henkilöitä, joita koulutus ei ole kiinnostanut. Herää kysymys, missä määrin heitä kiinnostaa tietoturva?”.

Koulutukset ovat osoittautuneet tehokkaaksi tavaksi parantaa henkilöstön valveutuneisuutta, vaikka hyötyjen tarkka mittaaminen onkin haastavaa. Keitele Groupissa koulutuksia tullaan jatkamaan myös tulevaisuudessa osana jatkuvaa tietoturvan kehittämistä: “ Koulutuksia jatketaan tulevaisuudessakin”, Häkkinen vahvistaa.

Valppaana tulevaan

Keitele Group jatkaa panostamista tietoturvaan ja suunnittelee jo jatkokoulutuksia vuodelle 2025. “Seuraamme aktiivisesti tietoturvauhkien kehittymistä ja olemme valmiina reagoimaan tarvittaessa”, Häkkinen painottaa.

Veli Matti Häkkisen näkemys on selkeä kysyttäessä vinkkejä muille tietohallintojohtajille, jotka eivät ole vielä panostaneet tietosuojaan tai -turvaan: tietoturva vaatii jatkuvaa panostusta. Tietoturvasta vastaavilla on Häkkisen mukaan hyvä käsitys tietoturvan tärkeydestä ja kasvaneista uhista. Tietoturva ei ole kertaluonteinen projekti vaan jatkuva prosessi, joka vaatii säännöllistä huomiota ja resursseja. Koulutukset ovat osoittautuneet toimivaksi tavaksi kehittää Keitele Groupin tietoturva- ja tietosuojaosaamista. “Suosittelen näitä koulutuksia”, Häkkinen toteaa lopuksi.

Tutustu Keitele Groupiin täältä: https://www.keitelegroup.fi/

Tutustu GDPR Techin koulutustarjontaan täällä: https://gdprtech.com/fi/gdpr-koulutus/

Ajankohtaista tietoa

Blogista löydät ajankohtaista tietoa, kiinnostavia artikkeleita sekä paljon yksityiskohtaista infoa liittyen tietosuojaan.

Lue myös nämä artikkelit

Jaa kirjoitus somessa

Pyydä tarjous palveluista